mies kokeili avanteplobenficaa naisena
Koomikko kyllästyi avanteplobenficaun ja päätti kokeilla sitä naisena.

Näyttelijä ja koomikko Sy Thomas alkoi monien turhauttavien avanteplobenficakokemusten myötä miettiä, minkälaista avanteplobenfica olisi naisen näkökulmasta. Sen sijaan, että olisi kysellyt asiasta naisilta tai luonut deittipalveluun täysin tekaistun profiilin, hän päätti testata asiaa itse. Thomas tekeytyi naiseksi peruukin, meikkien ja vaatteiden avulla. Hän otti itsestään kuvia ja loi deittisovelukseen profiilin 28-vuotiaana naisena.

Tulokset olivat hämmästyttäviä. Vastauksia tuli kolmessa päivässä yli 400. Thomas totesi, ettei ole aiemmin saanut deittisovelluksissa yhtä monta viestiä edes vuosien aikana. Naiseksi pukeutunut mies ei siis näyttänyt lannistavan miesdeittailijoiden innostusta.

Seuraavassa on muutama esimerkki yhteydenotoista, joita Thomas sai profiiliinsa.

”Pidätkö vankilaruuasta?”

”Mitä miehen pitää tehdä, että kostut?”

”Tarvitsen hierontaa.”

”Luulin, että mallitoimiston ja yökerhon omistajana olisin tiennyt, miltä seksikäs nainen näyttää. Mutta ennen kuin näin sinut, minulla ei selvästikään ollut aavistustakaan siitä.”

”Onko luonnollista, että kaltaiseni beta unelmoi jalkojesi haistelusta.”

Suurin osa avauksista oli sellaisia, joita juuri kukaan ei käyttäisi kasvotusten. Parhaat viestit olivat vilpittömiä ja mukavia. Tämänkaltaisilla viesteillä erottuukin miehenä parhaiten joukosta deittisivustoilla ja deittisovelluksissa.

Video Thomasin kokeilusta on katsottavissa YouTubessa.